tiistai 26. toukokuuta 2009

Kaikenlaista.

Joka päivä olen yhä enemmän innoissani lauantaista. Tarkoitan lähinnä aamupäivää, jolloin olen kokoontunut koulukavereideni kanssa viettämään suurta päiväämme. Olen iloinen kaikkien heidän puolesta jotka pääsevät lavalle vastaanottamaan lakkinsa. Tulen näkemään koulussa ne ihmiset (ystävät, opettajat, tutut) joiden kanssa olen viimeiset 3 vuotta käynyt koulua, se on mukava ajatus. Jotkut koulukavereistani näen lavalla jopa moneen kertaan., saa nähdä ketkä. 

Järjestelyt alkavat olla loppusuoralla, on hankittu juhlavaatteet, lähetelty kutsut ja niin edelleen. Vielä pari pientä asiaa täytyy hankkia, mutta onhan tässä päiviä jäljellä. Tällä viikolla on joka päivä jotain tekemistä, eikä se haittaa. Rehtori tuli tänään kyselemään minne olen hakemassa opiskelemaan ja silloin tuntui, että vaikka tämä hieno lukio-aika onkin loppumassa, niin en tunne olevani allapäin. Nyt on katse tulevaisuudessa.

Kokeista sen verran että sisäänpääsykokeet ovat lähellä. Totta, kirjoitin jo yhden, mutta vielä niitä on jäljellä. Toisilla taas ovat ne yhdet tärkeät tulossa, m.m. Lääketieteellisen pääsykokeet. Olen kuullut niin monesta ystävästä ja tutusta jotka ovat lukeneet ihan kauheasti ja hermoilevat torstain kokeita. Voi heitä. Täytyy toivoa parasta.
Kävin tänään kirjoittamassa autokoulun teoriakokeen, mutta läpi en päässyt. Ei siinä mitään, uudestaan yrittämään vain. Ystäväni pääsi kolmannella kerralla läpi, yritän itse kovasti päästä toisella.. Ei sillä oikeastaan niin väliä, kortti olisi vain kiva saada pian, niin ettei sitä tarvitse enää miettiä. 

Selkä ja niska ovat taas jumissa, näin aina silloin tällöin. Johtuu varmaan kaiken sen tavaran kantamisesta nyt muuton takia. Kyllä se siitä. 
Mitäs muuta.. Ostin tänään aivan ihanan nilkkaketjun ja odotan innolla lämpimiä kesäpäiviä. Ja yritän kovasti keksiä minkälaisen kampauksen haluaisin sitten lakkiaisiin. Jotain hienoa, en tiedä mitä. Niin ja vielä yksi juttu.

Lauantai on kohta täällä!!




perjantai 15. toukokuuta 2009

Entä sitten?

Tänään saimme tietää ylioppilaskokeiden lopulliset tulokset. Saatuani omani ja ymmärrettyäni mitä olin lopulta saanut tunsin oloni tyhjäksi. Oli vaikea käsittää mitä lapussa luki. Mietin, miten ihmeessä se on mahdollista, miksi?
Kaikki tuntui niin raskaalta. Halusin saada jonkun lähelleni lohduttamaan mutta lohdun saatuani halusin irti sylistä. En tiennyt mitä halusin tai miltä tuntui. 

Siitä on nyt yli kolme tuntia. Edelleen mietin miksi näin tapahtui ja mitä seurauksia tuloksilla on. Kuten Simpsoneissa kerran sanottiin; vasta sitten kun on hävinnyt niin tietää että siitäkin selviytyy, ja ettei siitä koko maailma kaadu.

Nyt ihmettelen, mitä sillä oikeastaan on väliä, vaikka sain alempia arvosanoja mitä ensin luulin saavani? Olen aina pitänyt elämänkokemusta tärkeämpänä kuin todistuksen numerot, vaikka olen ajottain unohtanut ajatella niin. Ehkä eniten olen unohtanut sen siksi, että niin monet koulukavereistani ovat tavoitelleet korkeita numeroita ja tuloksia koko lukion aikana. Sama meininki ei ollut ylä-asteella, jota kävin ihan eri paikkakunnalla. Kun tulin lukioon niin muutos oli dramaattinen, aina vaatimustasosta koulukavereihin. Mutta nyt olen oppinut miten voi käydä ja mikä minulle on tärkeätä. Harmittaa ettei vastaukseni ylioppilaskokeissa vastannut kaikkea sitä mitä olen oppinut lukiossa, mutta kaikki ne ihmiset jotka olen tavannut ja kokemukset mitä olen kokenut ovat paljon arvokkaampia kuin arvosanat mitkä sain.

Mietin myös miksi halusin saada korkeita arvosanoja. Enimmäkseen siksi, että halusin muiden pitävän minua hyvänä. Etten saisi huonoimpia arvosanoja. Että olisin riittävän hyvä niin hyvässä koulussa. Joskus oli mielessä jopa todella korkeat arvosanat, mutta ajan mukaan tyydyin vähempiin arvosanoihin. Kevään aikana olen ollut tyytyväinen niihin arvosanoihin joita sain, mutta nyt yo-lautakunta alensi pisteitä niin paljon, että tuntui kuin olisin epäonnistunut. En odottanut tätä. 

Totuus on, ettei nämä tulokset muuta suunnitelmiani lähes yhtään. Pääsykokeet päättävät sen, pääsenkö johonkin sisään. Tavoitteeni on tehdä tulevaisuudessa jotain, minkä osaan ja haluan tehdä. Haluan tehdä jotain, missä en kokoajan epäonnistu vaan tunnen pystyväni onnistumaan. Jos en pääse jonnekin minne haen, niin haen muualle. Toimittajantyöt ovat olleet mielessä parin vuoden ajan, mutta ehkä olenkin parempi muussa työssä? Ehkä lehtityöt eivät ole se, mitä etsin. Ei se harmita jos en pääse sitä opiskelemaan. Sitten haen jonnekin muualle ja luen muuta kiinnostava. Tiedän osaavani jotain, ja pyrin löytämään sen ammatin ja ne tehtävät jossa tunnen tekeväni jotain minulle sopivaa. Jos en sitä tänä vuonna löydä, niin sitten myöhemmin. En pidä siinä asiassa kauheata kiirettä, haluan nyt rauhassa keksiä mikä kiinnostaa ja viettää aikaa niiden kanssa joiden seurassa viihdyn ja olen onnellinen. 


tiistai 5. toukokuuta 2009

Taas näitä päiviä.

Nyt kun sitä ollaan vapaalla koulusta niin päivät kuluvat vain kotona, ellei ole muuta menoa. Esimerkkinä kummipojan synttärit, autokoulu, ylioppilastavaroiden hankkiminen..

Mutta mitä tein tänään herättyäni klo.11:

- Puhuin poikaystävän kanssa puhelimessa.
- Söin aamupalaa.
- Katsoin simpsoneita. Katselin niitä aina silloin tällöin päivän aikana.
- Puhuin talkkarin kanssa. 
- Soitin äidille.
- Soitin autokouluun.
- Tein palapeliä. Sitäkin puuhastelin silloin tällöin tänään, kun teki mieli.
- Facebookkasin. Eikös sitä kaikki tee nykyään?
- Luin sisäänpääsykirjoja yhteensä 3,5 tuntia. 
- Kastelin kukat.
- Kirjoitan tämän. 

Olipa aktiiviset 12 tuntia. Iltalukemisen ja -palan jälkeen nukkumaan.