Jotenkin on niin hieno tunne, kun tämä päivä on alkanut niin hyvin.
Aamulla nousin sängystä jo vähän yli seitsemän, mutta siitä syystä että poikaystäväni oli yötä ja lähti aamulla töihin. Aamupalaa tehdessämme sitten heräsin ja oli mukavaa juoda teetä ja syödä paahtoleipää yhdessä. Ennen kahdeksaa kultani sitten lähti ja jäin puuhastelemaan vähän aikaa kunnes nukahdin taas ja puoli kymmenen taas heräsin. Kymmeneltä odotti autokoulunopettaja autossaan taloni ulkopuolella ja sitten alkoi ajotuntini. Luonnollisesti olin hieman hermostunut kun en ollut ajanut jopa 2 kuukauteen, mutta olin oikein riemuissani kun huomasin miten hyvin ajaminen menikään! Opettajani kysyikin eikö ajaminen tuntunutkin helpolta, kuin olisi ajanut koko elämänsä taksia, vaikka olikin kulunut pitkä aika viime ajosta? Olin samaa mieltä, ajoin kuin vanha tekijä eikä hermostuttanut yhtään edes ruuhkassa ajo.
Ajotunnin jälkeen hyppäsin auton kyydistä Herttoniemen metron kohdalla ja metroajon jälkeen hyppäsin sitten Kaisaniemessä, jossa kävin tervehtimässä poikaystävääni ja sitten ostamassa kotiin erinäisiä kodinhoitotavaroita ja yhden lakanan. Rakastan sitä, että saan koristella ja hankkia kaikkea tarpeellista omaan asuntooni, kuten suolasirottimia ja pyykkikoreja ja hammasharjatelineitä! Nykyään en tiedä parempaa syytä käydä shoppailemassa, kun vaatteita löytyy jo riittävästi.
Ja kotona olin jo 12-aikaan. Aikaisin herääminen ei ikinä ole ollut suosikkilajini, mutta kunhan nukkuu riittävästi, niin en tiedä parempaa päivää kuin se, joka alkaa melko aikaisin heräämisellä ja että päivän aikana saa tehtyä erinäisiä tärkeitä asioita jotka eivät jää myöhempään.
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
torstai 9. heinäkuuta 2009
Kesämökillä.
Nyt olen vihdoin täällä mökillä, olinkin jo uupunut Helsingin meteliin ja pölyisiin katuihin. Täällä näen myös äidin puoleisia sukulaisia, sillä monet heistä omistavat mökin tässä lähellä.
Kerrankin voin ottaa ihan rennosti. Olen tähän mennessä lukenut ainakin 3 romaania, olenkin unohtanut miten nautin kirjojen lukemisesta. Tietokoneella käyn todella harvoin, mikä voi osin johtua siitä, että koneeni on korjauksessa eikä veljeni tai äitini viitsi lainata koneitaan hirveän pitkäksi ajaksi. Mutta ei haittaa minua, teen mielelläni muuta kuin istun netissä. Autan esim. mummia kotitöissä, en ole häntä nähnytkään vähään aikaan.
Olen kauhean iloinen että poikaystäväni pääsi kun pääsikin opiskelemaan sinne minne halusikin. On edelleen vaikea uskoa sitä, sillä hän oli niin varma ettei pääsisi ja olihan kyseiseen paikkaan todella vaikea päästä.
Tämä saa tietenkin miettimään omaa onnistumistani, minne minä sitten pääsen? Mitä minun pitäisi tehdä? Olen saanut palautetta parista opiskelupaikasta, mutta vastaukset eivät olleet niin hyvät. Mutta se ei ollut yllätys, lähetin hakemukset joko liian vaikeisiin opiskelupaikkoihin tai opiskelupaikka oli toisessa kaupungissa, minne en nyt haluaisi muuttaa. Nyt odotan vastausta enää yhdestä opiskelupaikasta, johon voisin jopa mielelläni sanoa kyllä, mutta en kuitenkaan ole hermostunut vastausta odotellessa. Mielummin mietin teenkö töitä ensi vuonna, minne lähetän työhakemuksia, menenkö avoimeen yliopistoon ja mitä siellä luen. Mutta en odota edelleenkään kauhulla syksyä. Vaikka onhan se vähän pelottavaa, kun suunnittelee tulevaisuutta ja yhtäkkiä huomaa että se onkin niin lähellä. Aika se kuluu nopeasti.
Äidin pyynnöstä kirjoitan nyt että täytyy mennä hänen kanssaan poimimaan kesän ensimmäisiä kanttarelleja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)