tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kodista ja yhteiselosta.

Tässä pari päivää sitten "muutin" takaisin omaan asuntooni vietettyäni melkein kaksi viikkoa poikaystäväni kotona. Täytyy sitä vähän seuraa olla kun perhe oli matkoilla ;)
Tuntui hassulta palata omaan kotiin, vielä hassumpaa oli tuntea noin. Tuntui todella luontevalta viettää niin paljon aikaa poikaystäväni luona, loppua kohden tuntui jopa siltä että emme ehtineet nähdä niin paljon kuin olimme toivoneet. Minulla sattui olemaan joka ilta jotain ohjelmaa; työkeikka, ystävän tapaaminen, luento, elokuva.. Ystäväni ei ymmärtänyt mietiskelyäni vaan naurahti; "Mitä, tehän näette joka päivä, ainakin joka ilta, ja nukutte vierekkäin joka yö!" Niin mutta..

Tuntui hassulta palata omaan kämppään, sillä huomasin ettei se tunnu sen enempää kodilta kuin poikaystävän koti. Toki siellä on omat tavarani ja en käyttäydy toisten kotona kuin se olisi minun, mutta en kokenut suurta muutosta kun muutin kotiin takaisin. Suurin ero oli vain se minkä jo tiesin; jotain puuttui, tai oikeastaan joku, joka saa joka paikan tuntumaan kodilta. *hug*:)

Kuten jo kerroin niin tuntui luontevalta olla poikaystävän luona, ihan alusta asti. Jos kerran pystymme viettämään enemmän aikaa yhdessä niin miksi emme tekisi niin? Mutta jo tässä vaiheessa olen tottunut kuulemaan kommentteja kuten "Ai te leikitte jo yhteistä kotia, niin söpöä!" Ei se mikään tietoinen harjoittelukausi ollut, mutta joidenkin mielestä se on selkeästi sellainen. Paras kommentti tähän mennessä on ollut: "Varokaa vain ettette vietä liian paljon aikaa yhdessä.." Ei ole tullut mieleenkään että menisimme yli jonkinlaisen rajan, en edes tiennyt että on olemassa sellainen ehdoton raja. Miksi yhteistä aikaa pitäisi rajata niin kauan kun molemmista tuntuu hyvältä? Kyllä sen tuntee kun se oma raja tulee vastaan ja toivon mukaan siitä puhuu toisen kanssa.

Kodista sen verran että olen näiden vuosien aikana oppinut että oma koti on siellä missä tuntuu parhaiten olla, eli että "koti" on oikeastaan enemmän tunnepitoinen kuin määrätty paikka, ainakin minulle. Lapsena se on se tietty koti missä oma perhe on, mutta koska suurin piirtein 15 ikävuodesta lähtien olen asunut kolmessa eri asunnossa, paljolti yksin. Olen enemmän tai vähemmän miettinyt missä oma kotini oikeastaan on, ja varsinkin sinä aikana kun olen asunut nykyisessä asunnossani, lähes kahden vuoden ajan. Viime vuonna tunsin että asuntoni on paikka mistä löydän tavarani ja jossa voin vapaasti olla, mutta varsinaiseksi kodiksi sitä oli vaikea luetella. Tuntui että se on tämänhetkinen, väliaikainen paikka jota voin kutsua kodiksi, mutta mikä paikka sitten on todellinen koti? Sellainen jossa tietää että asuu kauemmin? Uskon todella että on kyse tunteesta kiinni, yksi tietty koti voi tuntua hyvältä muistojen t.m.s takia, mutta kuluneen vuoden aikana olen oppinut että minulle koti on se tietty aika ja paikka jonka jaan tietyn henkilön kanssa, jonka vierellä on todella hyvä olla. Kotini on turvallinen paikka jossa on mukava viettää aikaa, jossa tunnen että saan vapaasti jakaa kaiken, tavarat, ajatukset ja tunteet toisen läsnäolevan ihmisen kanssa, johon luotan enemmän kuin koskaan uskoin luottavani kenenkään.

"is a house really a home when your loved ones are gone?"

Dirty Money: Coming Home Lyrics


lauantai 11. joulukuuta 2010

Heh.

Viime tekstissäni kirjoitin siitä, miten on kulunut pitkä aika viime päivityksestäni. Sen tekstin ja edellisen välillä oli kulunut noin kaksi kuukautta. Viimeksi kirjoitin tänne vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Että niin.

Niin paljon on tapahtunut. Monia asioita jotka olen ilokseni kokenut, mutta pieni osa minua haluaisi kokea ne tietyt asiat vielä kerran. Muita asioita siltä ajalta voin miettiä mielelläni, mutta ehkä parempi etten koe niitä uudelleen, kuten kevään hullunmyllyä jolloin tein töitä, luin noin viiteen eri pääsykokeeseen, tein pääsykoetehtäviä 3 eri paikkaan sekä siinä sivussa tunsin stressiä kaikesta edellämainitusta. Tunsin että olin uudessa tilanteessa, niin paljon oli tapahtunut mutta myös oli tapahtumassa. En kadu hetkeäkään :)

Mutta tarkempaan analysointiin näistä ajoista perehdyn varmaan myöhemmin. Joululomalla olin suunnitellut aloittavani blogini ylläpidon taas, yritän ainakin.

Nyt tärkeä kysymys; miksi menisin nyt nukkumaan? Kirjoitusintoni on huipullaan, päivärytmini on muutenkin sekaisin joten miksi siitä enään välittämään, eikä huomenna kuitenkaan ole muuta ohjelmaa kuin istua kotona, lukea F.E. Sillanpäästä, suomenruotsalaisesta modernismista sekä muutakin Suomen kirjallisuushistoriasta, kirjoittaa esseitä, olla facebookissa, vastata äidin soittoihin sekä kaivata erästä henkilöä. Näin olen tehnyt ainakin perjantaista lähtien. Joten palaan nyt töihin ja katsotaan milloin nukahdan koneen äärelle :)

P.S: Katso nyt, blogini on päivitetty!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Miten nopeasti aikaa kuluukaan.

Kauheata miten nopeasti aika menee ja kuinka kauan on viimeisestä blogitekstistäni. Älkää ymmärtäkö väärin, elämässäni on tapahtunut paljoa, eikä niin etten olisi keksinyt mistä kertoa ;) aikaa ei vain ole riittävästi. Mutta onneksi on vapaapäiviäkin viikossa ja pari kertaa kuussa niitä vapaapäiviä jolloin ei ole yhtään tekemistä ja ehtii tehdä kaikkea joka jää rästiin arkena.

Oli ihana herätä tänään. Toki heräilin jo kuuden ja kahdeksan aikaan, luultavasti työn antaman rytmin takia. Mutta tarkistin vain ajan ja nukahdin taas.
Aamulla katselin sängyssäni maatessani kuinka sade ropisi ulkona. Vaikka oli yllättävän pimeää ollakseen kello kymmenen aamulla, niin ei se masentanut minua. Syksy on suosikkivuodenaikani kevään rinnalla ja en itse pidä nopeasti pimeneviä iltoja masentavina vaan päinvastoin, tunnelmallisina. Olen sellainen vilukissa että kun säät kylmenevät ja ollaan syksyn ja talven rajalla en ole kovinkaan iloinen. Siksi syksy, jolloin on pimeää muttei kovin kylmää, vaikkakin sateista, on mielestäni mukava vuodenaika.

Ja tänä aamuna ei ole mikään kiire. Ei ole mitään pakollista ja näen sen lisäksi hyvän ystävän ja menemme syömään kiinalaiseen ravintolaan, siitä tulee mukavaa. Jos ei muuten niin hyvän ruoan takia ;) Vitsi vitsinä..

Levollisuuteni ja stressittömyyteni, jonka selvästi tunnen, voi myös johtua siitä, että eilen kun kävin ystäväni kanssa kahvilla niin annoin tiskille samalla CV:ni ja kerroin hakevani töitä. Tiedän että mahdollisuus on pieni saada työpaikka, mutta pelkästään se, että sain tehtyä sen siirron minkä olin suunnitellut tehdä, antoi mielenrauhan. Syy levollisuuteen voi myös olla kahvilatyön loppuminen. Torikahvila jossa työskentelen on vielä avoinna noin viikon (tulkaa käymään!) ja pääsen vihdoin huilaamaan. Se on ollut sen verran rankka kokemus (kuulostaa pahalta? en sitä tarkoittanut) että tarvitsen hiukan rauhoittumista. En ole ikinä ennen tehnyt kyseistä työtä joten kaikki on ollut ihan uutta minulle. Kaikki järjettömän aikaisista heräämisistä (ennen kello viisi?!) aina hankaliin asiakkaisiin. Nyt on kaikki ne koettu mutten kadu päivääkään! Hassua miten hyvin loppujen lopuksi on mennyt vaikka tämä on ihan uusi ala minulle. Kaiken kaikkiaan ihana kokemus, joka tulee olemaan tärkeä osa elämääni.

Sade oli muuten tunnelman luoja mutta ehkä se tuntuu siltä kun ei itse tarvi olla ulkona? Mitenköhän tuntuu sitten kun tunnin päästä olen lähdössä kotoa! Mutta nyt silittämään vaatteita, kun en ole arkena ehtinyt!

maanantai 17. elokuuta 2009

Paljon mielessä

Huh, viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet touhua täynnä. Ensinnäkin olen jo viikon omistanut ajokortin. Aika helpottunut tunne, ei tarvitse enää sopia ajotunteja tai hermoilla inssiä. Ajokoulusta jäi kyllä hyvä mieli, varsinkin viime kuukaudet olivat mukavia uuden ajo-opettajani ansiosta, johon olisin mielelläni tutustunut paremmin. Mielestäni onnistuin hyvin ajokokeessa, pärjäsin paremmin kuin luulin (yksi pieni virhe ensimmäisellä kerralla). Sieltä se kortti sitten tuli ja olenkin jo ajellut Helsingin ja Porvoon välillä, perhe kyydissä.

Siinä ajotuntien ja -kokeiden välillä olen myös onnistunut saamaan työpaikan. Eräs perjantai ensimmäisen ajokokeen jälkeen tuttuni tarjosi kahvit Helsingin kauppahallissa ja sanoi yhtäkkiä että käydäänpäs tuossa torilla. Yhtäkkiä olinkin sopinut aloittavani torikahvilassa tarjoilijana! Siellä olen nyt vähän yli viikon tarjoillut pullia, lihapiirakkaa ja kahvia erilaisille asiakkaille. Kyseessä on siis torikahvila, minkä takia töitä on luvassa korkeintaan lokakuun ensimmäiselle viikolle, mutta ei se haittaa. En usko että kovin kauan jaksaisi siinä työskennelläkään, on se tarjoilijanhomma vähän raskasta kun aloitetaan aikaisin aamulla ja työskennellään pienessä tilassa. Mutta olen hyvin iloinen että sain tämän mahdollisuuden, täytyy sanoa.

Tämän lisäksi yritän kovasti päättää mitä teen tulevaisuuden suhteen. Opiskella haluan varmasti, mutta missä ja mitä aihetta, sitä en osaa sanoa. Täytyy miettiä mitä tekee mieli lukea ja myös milloin olisi järkevä aloittaa ja millä tavalla. Juuri nyt mielessä on kauppis, psykologia, opiskelu Ruotsissa, työn teko, avoin yliopisto. Suurin kysymys on se, että alanko jo syksyllä lukemaan avoimessa jotain vai teenkö mielummin töitä ja valmistaudun itse kevään koitoksiin. Niin paljon vaihtoehtoja, voi voi. Monesti saa kuulla miten paljon vaihtoehtoja nykyään on ja ettei "tällaisia mahdollisuuksia ollut ennen vanhaan", mutta kyllä se vaikeata on. Eniten ehkä mietityttää se, että teenhän oikean päätöksen nyt enkä kadu myöhemmin miksi en mennyt esim. avoimeen lukemaan aikaisemmin tai jotain vastaavaa.

Niin, ja kohta on toisen vuosipäivän aika, täytyy keksiä miten sitä juhlittaisiin!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ah mikä päivä.

Jotenkin on niin hieno tunne, kun tämä päivä on alkanut niin hyvin.
Aamulla nousin sängystä jo vähän yli seitsemän, mutta siitä syystä että poikaystäväni oli yötä ja lähti aamulla töihin. Aamupalaa tehdessämme sitten heräsin ja oli mukavaa juoda teetä ja syödä paahtoleipää yhdessä. Ennen kahdeksaa kultani sitten lähti ja jäin puuhastelemaan vähän aikaa kunnes nukahdin taas ja puoli kymmenen taas heräsin. Kymmeneltä odotti autokoulunopettaja autossaan taloni ulkopuolella ja sitten alkoi ajotuntini. Luonnollisesti olin hieman hermostunut kun en ollut ajanut jopa 2 kuukauteen, mutta olin oikein riemuissani kun huomasin miten hyvin ajaminen menikään! Opettajani kysyikin eikö ajaminen tuntunutkin helpolta, kuin olisi ajanut koko elämänsä taksia, vaikka olikin kulunut pitkä aika viime ajosta? Olin samaa mieltä, ajoin kuin vanha tekijä eikä hermostuttanut yhtään edes ruuhkassa ajo.
Ajotunnin jälkeen hyppäsin auton kyydistä Herttoniemen metron kohdalla ja metroajon jälkeen hyppäsin sitten Kaisaniemessä, jossa kävin tervehtimässä poikaystävääni ja sitten ostamassa kotiin erinäisiä kodinhoitotavaroita ja yhden lakanan. Rakastan sitä, että saan koristella ja hankkia kaikkea tarpeellista omaan asuntooni, kuten suolasirottimia ja pyykkikoreja ja hammasharjatelineitä! Nykyään en tiedä parempaa syytä käydä shoppailemassa, kun vaatteita löytyy jo riittävästi.
Ja kotona olin jo 12-aikaan. Aikaisin herääminen ei ikinä ole ollut suosikkilajini, mutta kunhan nukkuu riittävästi, niin en tiedä parempaa päivää kuin se, joka alkaa melko aikaisin heräämisellä ja että päivän aikana saa tehtyä erinäisiä tärkeitä asioita jotka eivät jää myöhempään.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kesämökillä.

Nyt olen vihdoin täällä mökillä, olinkin jo uupunut Helsingin meteliin ja pölyisiin katuihin. Täällä näen myös äidin puoleisia sukulaisia, sillä monet heistä omistavat mökin tässä lähellä.
Kerrankin voin ottaa ihan rennosti. Olen tähän mennessä lukenut ainakin 3 romaania, olenkin unohtanut miten nautin kirjojen lukemisesta. Tietokoneella käyn todella harvoin, mikä voi osin johtua siitä, että koneeni on korjauksessa eikä veljeni tai äitini viitsi lainata koneitaan hirveän pitkäksi ajaksi. Mutta ei haittaa minua, teen mielelläni muuta kuin istun netissä. Autan esim. mummia kotitöissä, en ole häntä nähnytkään vähään aikaan. 

Olen kauhean iloinen että poikaystäväni pääsi kun pääsikin opiskelemaan sinne minne halusikin. On edelleen vaikea uskoa sitä, sillä hän oli niin varma ettei pääsisi ja olihan kyseiseen paikkaan todella vaikea päästä. 

Tämä saa tietenkin miettimään omaa onnistumistani, minne minä sitten pääsen? Mitä minun pitäisi tehdä? Olen saanut palautetta parista opiskelupaikasta, mutta vastaukset eivät olleet niin hyvät. Mutta se ei ollut yllätys, lähetin hakemukset joko liian vaikeisiin opiskelupaikkoihin tai opiskelupaikka oli toisessa kaupungissa, minne en nyt haluaisi muuttaa. Nyt odotan vastausta enää yhdestä opiskelupaikasta, johon voisin jopa mielelläni sanoa kyllä, mutta en kuitenkaan ole hermostunut vastausta odotellessa. Mielummin mietin teenkö töitä ensi vuonna, minne lähetän työhakemuksia, menenkö avoimeen yliopistoon ja mitä siellä luen. Mutta en odota edelleenkään kauhulla syksyä. Vaikka onhan se vähän pelottavaa, kun suunnittelee tulevaisuutta ja yhtäkkiä huomaa että se onkin niin lähellä. Aika se kuluu nopeasti. 

Äidin pyynnöstä kirjoitan nyt että täytyy mennä hänen kanssaan poimimaan kesän ensimmäisiä kanttarelleja. 

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Iloisella mielellä

Kouluni lopettajaisissa, eli se viimeinen lukion kevätjuhla missä olin mukana, sain stipendin äidinkielentaidoistani (ruotsi, siis) sekä kiinnostuksestani journalismiin. Olihan käymäni lukio suuntautunut mediaan. Oli ihana yllätys, sillä en odottanut saavani mitään stipendiä ja sen lisäksi nimeni sanottiin ihan viimeisenä monen kymmenen oppilaan jälkeen. Olen hirveän iloinen siitä, luonnollisesti.

Ja huomenna koittaa luultavasti tärkein sisäänpääsykoe mitä minulla tulee olemaan tänä vuonna, eli journalismi-linjalle. Vaikea päästä, mutta yritän. Vaikka en vielä ole varma mitä todella haluan tehdä ammatikseni niin yritän kuitenkin tuonne linjalle pyrkiä, sillä se tuntuu olevan lähinnä sitä mistä olen kiinnostunut. Sisäänpääsykoekirja on ainakin kiinnostava. Oli miten oli, niin en ota paineita huomisesta. Toki se on jännittävää nähdä minkälainen koe on, kuinka vaikealta se tuntuu ja mitkä fiilikset on sitä kirjoittaessa. 

Nyt kuitenkin parhaalta tuntuva vaihtoehto on välivuosi. Ensinnäkin saisin miettiä vielä minne haluan, saisin enemmän aikaa harjoitella kokeita varten (enkä kuten tänä keväänä; heti YO-kokeiden jälkeen, vähän yli kuukausi lukuaikaa..), voisin kerätä lisäpisteitä jos pyrin taas ensi vuonna journalismia lukemaan (työnteosta saa lisäpisteitä) ja sen lisäksi voisin käyttää saamani stipendin loistotarkoitukseen; valmistautua paremmin journalismi-sisäänpääsykokeeseen. Saamani stipendi oli nimittäin Hufvudstadsbladet :in lahjatilaus kuudeksi kuukaudeksi. Ja koska journalismikokeessa vaaditaan tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja taitoa kirjoittaa hyvää ruotsia, voisi HBL:n luku auttaa. 

Että tällaista. Edessä on siis huominen vaikea, 8 tuntia kestävä sisäänpääsykoe ja viikon päästä kirjallisuuden sisäänpääsykoe, joten seuraavat pari viikkoa on vielä lukua täynnä, mutta sitten koittaa loma, ihanaa. Pääsen pitkästä aikaa mökille ja ehdin vihdoin viettää vapaa-aikaa ilman stressiä. Kun nyt kevät on ollut täynnä lukemista erinäisiin kokeisiin ja talvi meni ylioppilaskokeita harjoitellessa. Huh. Odotan iloisella mielellä mitä syksyllä tapahtuu. 

Loistavia kesäsäitä odotellessa!