maanantai 26. maaliskuuta 2012

Expansion

Yes, no updates here for a while. But I'm still blogging: I have a blog with my friend, we write mostly about anything to do with stories of all kinds, from film and literature, to art and photography. Visit our page: http://nayene.wordpress.com

Visit also my other blog related to my English course: http://anni-in-english.blogspot.com/

:)

tiistai 15. maaliskuuta 2011

I keep thinking that it's not goodbye. Keep on thinking it's a time to fly.

Vänner. Hur skulle livet se ut utan dem. Man kan ha flera vänner eller bara några av dem, de har olika personligheter och livssituationer, de finns långa och korta vänskaper; sådana som står livet ut och sådana som varar en viss tid i ditt liv. Vissa är djupa vänskaper där man delar allt, andra inte.

"But when we leave this year we won't be coming back
No more hanging out cause we're on a different track"

Under gymnasietiden då jag lärde känna majoriteten av mina nuvarande vänner, kändes det lätt att ha kontakt med sina skolkamrater. Men funderade ibland; hur blir det efteråt? Bland alla funderingar och oroliga tankar om framtidsplaner och utbildningsvägar uppkom tanken om kontakten med vänner. Känns det mera så naturligt att ses, har man kontakt med så många som förut?

"And so we talked all night about the rest of our lives
Where we're gonna be when we turn 25"

Det visade sig gå mycket bra. Efter gymnasiet då man skiljdes åt och alla gick sina egna stigar, kändes det till och med lättare att ha kontakt, bara man bestämde sig för det. Då vet man att det är riktig vänskap, inte bara small-talk i skolan. Det blev fester, vänträffar, nya bekantskaper, men gruppen har hållits relativt bra. Fortfarande kan man inte säga om vi alltid kommer att fortsätta vår vänskap, man vet inte heller att hur länge. Men åtminstone finns det chans för det, bara man själv vill.

"And if you got something that you need to say
You better say it right now cause you don't have another day
Cause we're moving on and we can't slow down"

Är personligen glad över de olika slags vänskaper jag har. Vissa känner jag sedan flera år tillbaka, de vet hurdan livssituation jag har, hur jag har kommit dit och jag kan tala med dem om något vi gått genom tillsammans. Andra har jag börjat känna det senaste året. Någon lär jag känna snabbt, så det känns som vi varit vänner tidigare. Någon annan tar det längre tid att känna bra, men det är frågan om att komma ihåg att ha kontakt alltid då och då. Det finns också överraskande vänskaper, som man inte tänkte sig att skulle bli till men så visar det sig att ni kan finnas där för varandra på ett sätt ingen kunde ha gissat.

Älskar att träffa mina vänner med jämna mellanrum, både enskilt och i grupp. Det är inte alltid frågan om att ordna en fest för att hålla upp kontakten, på fester kan man träffa flera på samma gång men det är inte samma som att träffas i ett café en eftermiddag. Man skall inte heller träffa någon för att de känns att man "borde", utan det känns bäst då man vill det. Livet går vidare, men vänskaper kan vara. Även om man går sina olika stigar, kan man dela sina erfarenheter och bygga vidare på vänskapen.

"As we go on
We remember
All the times we
Had together
And as our lives change
From whatever
We will still be
Friends Forever"


Song: "Graduation (Friends Forever)", Vitamin C

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kodista ja yhteiselosta.

Tässä pari päivää sitten "muutin" takaisin omaan asuntooni vietettyäni melkein kaksi viikkoa poikaystäväni kotona. Täytyy sitä vähän seuraa olla kun perhe oli matkoilla ;)
Tuntui hassulta palata omaan kotiin, vielä hassumpaa oli tuntea noin. Tuntui todella luontevalta viettää niin paljon aikaa poikaystäväni luona, loppua kohden tuntui jopa siltä että emme ehtineet nähdä niin paljon kuin olimme toivoneet. Minulla sattui olemaan joka ilta jotain ohjelmaa; työkeikka, ystävän tapaaminen, luento, elokuva.. Ystäväni ei ymmärtänyt mietiskelyäni vaan naurahti; "Mitä, tehän näette joka päivä, ainakin joka ilta, ja nukutte vierekkäin joka yö!" Niin mutta..

Tuntui hassulta palata omaan kämppään, sillä huomasin ettei se tunnu sen enempää kodilta kuin poikaystävän koti. Toki siellä on omat tavarani ja en käyttäydy toisten kotona kuin se olisi minun, mutta en kokenut suurta muutosta kun muutin kotiin takaisin. Suurin ero oli vain se minkä jo tiesin; jotain puuttui, tai oikeastaan joku, joka saa joka paikan tuntumaan kodilta. *hug*:)

Kuten jo kerroin niin tuntui luontevalta olla poikaystävän luona, ihan alusta asti. Jos kerran pystymme viettämään enemmän aikaa yhdessä niin miksi emme tekisi niin? Mutta jo tässä vaiheessa olen tottunut kuulemaan kommentteja kuten "Ai te leikitte jo yhteistä kotia, niin söpöä!" Ei se mikään tietoinen harjoittelukausi ollut, mutta joidenkin mielestä se on selkeästi sellainen. Paras kommentti tähän mennessä on ollut: "Varokaa vain ettette vietä liian paljon aikaa yhdessä.." Ei ole tullut mieleenkään että menisimme yli jonkinlaisen rajan, en edes tiennyt että on olemassa sellainen ehdoton raja. Miksi yhteistä aikaa pitäisi rajata niin kauan kun molemmista tuntuu hyvältä? Kyllä sen tuntee kun se oma raja tulee vastaan ja toivon mukaan siitä puhuu toisen kanssa.

Kodista sen verran että olen näiden vuosien aikana oppinut että oma koti on siellä missä tuntuu parhaiten olla, eli että "koti" on oikeastaan enemmän tunnepitoinen kuin määrätty paikka, ainakin minulle. Lapsena se on se tietty koti missä oma perhe on, mutta koska suurin piirtein 15 ikävuodesta lähtien olen asunut kolmessa eri asunnossa, paljolti yksin. Olen enemmän tai vähemmän miettinyt missä oma kotini oikeastaan on, ja varsinkin sinä aikana kun olen asunut nykyisessä asunnossani, lähes kahden vuoden ajan. Viime vuonna tunsin että asuntoni on paikka mistä löydän tavarani ja jossa voin vapaasti olla, mutta varsinaiseksi kodiksi sitä oli vaikea luetella. Tuntui että se on tämänhetkinen, väliaikainen paikka jota voin kutsua kodiksi, mutta mikä paikka sitten on todellinen koti? Sellainen jossa tietää että asuu kauemmin? Uskon todella että on kyse tunteesta kiinni, yksi tietty koti voi tuntua hyvältä muistojen t.m.s takia, mutta kuluneen vuoden aikana olen oppinut että minulle koti on se tietty aika ja paikka jonka jaan tietyn henkilön kanssa, jonka vierellä on todella hyvä olla. Kotini on turvallinen paikka jossa on mukava viettää aikaa, jossa tunnen että saan vapaasti jakaa kaiken, tavarat, ajatukset ja tunteet toisen läsnäolevan ihmisen kanssa, johon luotan enemmän kuin koskaan uskoin luottavani kenenkään.

"is a house really a home when your loved ones are gone?"

Dirty Money: Coming Home Lyrics


lauantai 11. joulukuuta 2010

Heh.

Viime tekstissäni kirjoitin siitä, miten on kulunut pitkä aika viime päivityksestäni. Sen tekstin ja edellisen välillä oli kulunut noin kaksi kuukautta. Viimeksi kirjoitin tänne vuosi ja kaksi kuukautta sitten. Että niin.

Niin paljon on tapahtunut. Monia asioita jotka olen ilokseni kokenut, mutta pieni osa minua haluaisi kokea ne tietyt asiat vielä kerran. Muita asioita siltä ajalta voin miettiä mielelläni, mutta ehkä parempi etten koe niitä uudelleen, kuten kevään hullunmyllyä jolloin tein töitä, luin noin viiteen eri pääsykokeeseen, tein pääsykoetehtäviä 3 eri paikkaan sekä siinä sivussa tunsin stressiä kaikesta edellämainitusta. Tunsin että olin uudessa tilanteessa, niin paljon oli tapahtunut mutta myös oli tapahtumassa. En kadu hetkeäkään :)

Mutta tarkempaan analysointiin näistä ajoista perehdyn varmaan myöhemmin. Joululomalla olin suunnitellut aloittavani blogini ylläpidon taas, yritän ainakin.

Nyt tärkeä kysymys; miksi menisin nyt nukkumaan? Kirjoitusintoni on huipullaan, päivärytmini on muutenkin sekaisin joten miksi siitä enään välittämään, eikä huomenna kuitenkaan ole muuta ohjelmaa kuin istua kotona, lukea F.E. Sillanpäästä, suomenruotsalaisesta modernismista sekä muutakin Suomen kirjallisuushistoriasta, kirjoittaa esseitä, olla facebookissa, vastata äidin soittoihin sekä kaivata erästä henkilöä. Näin olen tehnyt ainakin perjantaista lähtien. Joten palaan nyt töihin ja katsotaan milloin nukahdan koneen äärelle :)

P.S: Katso nyt, blogini on päivitetty!

sunnuntai 4. lokakuuta 2009

Miten nopeasti aikaa kuluukaan.

Kauheata miten nopeasti aika menee ja kuinka kauan on viimeisestä blogitekstistäni. Älkää ymmärtäkö väärin, elämässäni on tapahtunut paljoa, eikä niin etten olisi keksinyt mistä kertoa ;) aikaa ei vain ole riittävästi. Mutta onneksi on vapaapäiviäkin viikossa ja pari kertaa kuussa niitä vapaapäiviä jolloin ei ole yhtään tekemistä ja ehtii tehdä kaikkea joka jää rästiin arkena.

Oli ihana herätä tänään. Toki heräilin jo kuuden ja kahdeksan aikaan, luultavasti työn antaman rytmin takia. Mutta tarkistin vain ajan ja nukahdin taas.
Aamulla katselin sängyssäni maatessani kuinka sade ropisi ulkona. Vaikka oli yllättävän pimeää ollakseen kello kymmenen aamulla, niin ei se masentanut minua. Syksy on suosikkivuodenaikani kevään rinnalla ja en itse pidä nopeasti pimeneviä iltoja masentavina vaan päinvastoin, tunnelmallisina. Olen sellainen vilukissa että kun säät kylmenevät ja ollaan syksyn ja talven rajalla en ole kovinkaan iloinen. Siksi syksy, jolloin on pimeää muttei kovin kylmää, vaikkakin sateista, on mielestäni mukava vuodenaika.

Ja tänä aamuna ei ole mikään kiire. Ei ole mitään pakollista ja näen sen lisäksi hyvän ystävän ja menemme syömään kiinalaiseen ravintolaan, siitä tulee mukavaa. Jos ei muuten niin hyvän ruoan takia ;) Vitsi vitsinä..

Levollisuuteni ja stressittömyyteni, jonka selvästi tunnen, voi myös johtua siitä, että eilen kun kävin ystäväni kanssa kahvilla niin annoin tiskille samalla CV:ni ja kerroin hakevani töitä. Tiedän että mahdollisuus on pieni saada työpaikka, mutta pelkästään se, että sain tehtyä sen siirron minkä olin suunnitellut tehdä, antoi mielenrauhan. Syy levollisuuteen voi myös olla kahvilatyön loppuminen. Torikahvila jossa työskentelen on vielä avoinna noin viikon (tulkaa käymään!) ja pääsen vihdoin huilaamaan. Se on ollut sen verran rankka kokemus (kuulostaa pahalta? en sitä tarkoittanut) että tarvitsen hiukan rauhoittumista. En ole ikinä ennen tehnyt kyseistä työtä joten kaikki on ollut ihan uutta minulle. Kaikki järjettömän aikaisista heräämisistä (ennen kello viisi?!) aina hankaliin asiakkaisiin. Nyt on kaikki ne koettu mutten kadu päivääkään! Hassua miten hyvin loppujen lopuksi on mennyt vaikka tämä on ihan uusi ala minulle. Kaiken kaikkiaan ihana kokemus, joka tulee olemaan tärkeä osa elämääni.

Sade oli muuten tunnelman luoja mutta ehkä se tuntuu siltä kun ei itse tarvi olla ulkona? Mitenköhän tuntuu sitten kun tunnin päästä olen lähdössä kotoa! Mutta nyt silittämään vaatteita, kun en ole arkena ehtinyt!

maanantai 17. elokuuta 2009

Paljon mielessä

Huh, viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet touhua täynnä. Ensinnäkin olen jo viikon omistanut ajokortin. Aika helpottunut tunne, ei tarvitse enää sopia ajotunteja tai hermoilla inssiä. Ajokoulusta jäi kyllä hyvä mieli, varsinkin viime kuukaudet olivat mukavia uuden ajo-opettajani ansiosta, johon olisin mielelläni tutustunut paremmin. Mielestäni onnistuin hyvin ajokokeessa, pärjäsin paremmin kuin luulin (yksi pieni virhe ensimmäisellä kerralla). Sieltä se kortti sitten tuli ja olenkin jo ajellut Helsingin ja Porvoon välillä, perhe kyydissä.

Siinä ajotuntien ja -kokeiden välillä olen myös onnistunut saamaan työpaikan. Eräs perjantai ensimmäisen ajokokeen jälkeen tuttuni tarjosi kahvit Helsingin kauppahallissa ja sanoi yhtäkkiä että käydäänpäs tuossa torilla. Yhtäkkiä olinkin sopinut aloittavani torikahvilassa tarjoilijana! Siellä olen nyt vähän yli viikon tarjoillut pullia, lihapiirakkaa ja kahvia erilaisille asiakkaille. Kyseessä on siis torikahvila, minkä takia töitä on luvassa korkeintaan lokakuun ensimmäiselle viikolle, mutta ei se haittaa. En usko että kovin kauan jaksaisi siinä työskennelläkään, on se tarjoilijanhomma vähän raskasta kun aloitetaan aikaisin aamulla ja työskennellään pienessä tilassa. Mutta olen hyvin iloinen että sain tämän mahdollisuuden, täytyy sanoa.

Tämän lisäksi yritän kovasti päättää mitä teen tulevaisuuden suhteen. Opiskella haluan varmasti, mutta missä ja mitä aihetta, sitä en osaa sanoa. Täytyy miettiä mitä tekee mieli lukea ja myös milloin olisi järkevä aloittaa ja millä tavalla. Juuri nyt mielessä on kauppis, psykologia, opiskelu Ruotsissa, työn teko, avoin yliopisto. Suurin kysymys on se, että alanko jo syksyllä lukemaan avoimessa jotain vai teenkö mielummin töitä ja valmistaudun itse kevään koitoksiin. Niin paljon vaihtoehtoja, voi voi. Monesti saa kuulla miten paljon vaihtoehtoja nykyään on ja ettei "tällaisia mahdollisuuksia ollut ennen vanhaan", mutta kyllä se vaikeata on. Eniten ehkä mietityttää se, että teenhän oikean päätöksen nyt enkä kadu myöhemmin miksi en mennyt esim. avoimeen lukemaan aikaisemmin tai jotain vastaavaa.

Niin, ja kohta on toisen vuosipäivän aika, täytyy keksiä miten sitä juhlittaisiin!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ah mikä päivä.

Jotenkin on niin hieno tunne, kun tämä päivä on alkanut niin hyvin.
Aamulla nousin sängystä jo vähän yli seitsemän, mutta siitä syystä että poikaystäväni oli yötä ja lähti aamulla töihin. Aamupalaa tehdessämme sitten heräsin ja oli mukavaa juoda teetä ja syödä paahtoleipää yhdessä. Ennen kahdeksaa kultani sitten lähti ja jäin puuhastelemaan vähän aikaa kunnes nukahdin taas ja puoli kymmenen taas heräsin. Kymmeneltä odotti autokoulunopettaja autossaan taloni ulkopuolella ja sitten alkoi ajotuntini. Luonnollisesti olin hieman hermostunut kun en ollut ajanut jopa 2 kuukauteen, mutta olin oikein riemuissani kun huomasin miten hyvin ajaminen menikään! Opettajani kysyikin eikö ajaminen tuntunutkin helpolta, kuin olisi ajanut koko elämänsä taksia, vaikka olikin kulunut pitkä aika viime ajosta? Olin samaa mieltä, ajoin kuin vanha tekijä eikä hermostuttanut yhtään edes ruuhkassa ajo.
Ajotunnin jälkeen hyppäsin auton kyydistä Herttoniemen metron kohdalla ja metroajon jälkeen hyppäsin sitten Kaisaniemessä, jossa kävin tervehtimässä poikaystävääni ja sitten ostamassa kotiin erinäisiä kodinhoitotavaroita ja yhden lakanan. Rakastan sitä, että saan koristella ja hankkia kaikkea tarpeellista omaan asuntooni, kuten suolasirottimia ja pyykkikoreja ja hammasharjatelineitä! Nykyään en tiedä parempaa syytä käydä shoppailemassa, kun vaatteita löytyy jo riittävästi.
Ja kotona olin jo 12-aikaan. Aikaisin herääminen ei ikinä ole ollut suosikkilajini, mutta kunhan nukkuu riittävästi, niin en tiedä parempaa päivää kuin se, joka alkaa melko aikaisin heräämisellä ja että päivän aikana saa tehtyä erinäisiä tärkeitä asioita jotka eivät jää myöhempään.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kesämökillä.

Nyt olen vihdoin täällä mökillä, olinkin jo uupunut Helsingin meteliin ja pölyisiin katuihin. Täällä näen myös äidin puoleisia sukulaisia, sillä monet heistä omistavat mökin tässä lähellä.
Kerrankin voin ottaa ihan rennosti. Olen tähän mennessä lukenut ainakin 3 romaania, olenkin unohtanut miten nautin kirjojen lukemisesta. Tietokoneella käyn todella harvoin, mikä voi osin johtua siitä, että koneeni on korjauksessa eikä veljeni tai äitini viitsi lainata koneitaan hirveän pitkäksi ajaksi. Mutta ei haittaa minua, teen mielelläni muuta kuin istun netissä. Autan esim. mummia kotitöissä, en ole häntä nähnytkään vähään aikaan. 

Olen kauhean iloinen että poikaystäväni pääsi kun pääsikin opiskelemaan sinne minne halusikin. On edelleen vaikea uskoa sitä, sillä hän oli niin varma ettei pääsisi ja olihan kyseiseen paikkaan todella vaikea päästä. 

Tämä saa tietenkin miettimään omaa onnistumistani, minne minä sitten pääsen? Mitä minun pitäisi tehdä? Olen saanut palautetta parista opiskelupaikasta, mutta vastaukset eivät olleet niin hyvät. Mutta se ei ollut yllätys, lähetin hakemukset joko liian vaikeisiin opiskelupaikkoihin tai opiskelupaikka oli toisessa kaupungissa, minne en nyt haluaisi muuttaa. Nyt odotan vastausta enää yhdestä opiskelupaikasta, johon voisin jopa mielelläni sanoa kyllä, mutta en kuitenkaan ole hermostunut vastausta odotellessa. Mielummin mietin teenkö töitä ensi vuonna, minne lähetän työhakemuksia, menenkö avoimeen yliopistoon ja mitä siellä luen. Mutta en odota edelleenkään kauhulla syksyä. Vaikka onhan se vähän pelottavaa, kun suunnittelee tulevaisuutta ja yhtäkkiä huomaa että se onkin niin lähellä. Aika se kuluu nopeasti. 

Äidin pyynnöstä kirjoitan nyt että täytyy mennä hänen kanssaan poimimaan kesän ensimmäisiä kanttarelleja. 

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Iloisella mielellä

Kouluni lopettajaisissa, eli se viimeinen lukion kevätjuhla missä olin mukana, sain stipendin äidinkielentaidoistani (ruotsi, siis) sekä kiinnostuksestani journalismiin. Olihan käymäni lukio suuntautunut mediaan. Oli ihana yllätys, sillä en odottanut saavani mitään stipendiä ja sen lisäksi nimeni sanottiin ihan viimeisenä monen kymmenen oppilaan jälkeen. Olen hirveän iloinen siitä, luonnollisesti.

Ja huomenna koittaa luultavasti tärkein sisäänpääsykoe mitä minulla tulee olemaan tänä vuonna, eli journalismi-linjalle. Vaikea päästä, mutta yritän. Vaikka en vielä ole varma mitä todella haluan tehdä ammatikseni niin yritän kuitenkin tuonne linjalle pyrkiä, sillä se tuntuu olevan lähinnä sitä mistä olen kiinnostunut. Sisäänpääsykoekirja on ainakin kiinnostava. Oli miten oli, niin en ota paineita huomisesta. Toki se on jännittävää nähdä minkälainen koe on, kuinka vaikealta se tuntuu ja mitkä fiilikset on sitä kirjoittaessa. 

Nyt kuitenkin parhaalta tuntuva vaihtoehto on välivuosi. Ensinnäkin saisin miettiä vielä minne haluan, saisin enemmän aikaa harjoitella kokeita varten (enkä kuten tänä keväänä; heti YO-kokeiden jälkeen, vähän yli kuukausi lukuaikaa..), voisin kerätä lisäpisteitä jos pyrin taas ensi vuonna journalismia lukemaan (työnteosta saa lisäpisteitä) ja sen lisäksi voisin käyttää saamani stipendin loistotarkoitukseen; valmistautua paremmin journalismi-sisäänpääsykokeeseen. Saamani stipendi oli nimittäin Hufvudstadsbladet :in lahjatilaus kuudeksi kuukaudeksi. Ja koska journalismikokeessa vaaditaan tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja taitoa kirjoittaa hyvää ruotsia, voisi HBL:n luku auttaa. 

Että tällaista. Edessä on siis huominen vaikea, 8 tuntia kestävä sisäänpääsykoe ja viikon päästä kirjallisuuden sisäänpääsykoe, joten seuraavat pari viikkoa on vielä lukua täynnä, mutta sitten koittaa loma, ihanaa. Pääsen pitkästä aikaa mökille ja ehdin vihdoin viettää vapaa-aikaa ilman stressiä. Kun nyt kevät on ollut täynnä lukemista erinäisiin kokeisiin ja talvi meni ylioppilaskokeita harjoitellessa. Huh. Odotan iloisella mielellä mitä syksyllä tapahtuu. 

Loistavia kesäsäitä odotellessa!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Kaikenlaista.

Joka päivä olen yhä enemmän innoissani lauantaista. Tarkoitan lähinnä aamupäivää, jolloin olen kokoontunut koulukavereideni kanssa viettämään suurta päiväämme. Olen iloinen kaikkien heidän puolesta jotka pääsevät lavalle vastaanottamaan lakkinsa. Tulen näkemään koulussa ne ihmiset (ystävät, opettajat, tutut) joiden kanssa olen viimeiset 3 vuotta käynyt koulua, se on mukava ajatus. Jotkut koulukavereistani näen lavalla jopa moneen kertaan., saa nähdä ketkä. 

Järjestelyt alkavat olla loppusuoralla, on hankittu juhlavaatteet, lähetelty kutsut ja niin edelleen. Vielä pari pientä asiaa täytyy hankkia, mutta onhan tässä päiviä jäljellä. Tällä viikolla on joka päivä jotain tekemistä, eikä se haittaa. Rehtori tuli tänään kyselemään minne olen hakemassa opiskelemaan ja silloin tuntui, että vaikka tämä hieno lukio-aika onkin loppumassa, niin en tunne olevani allapäin. Nyt on katse tulevaisuudessa.

Kokeista sen verran että sisäänpääsykokeet ovat lähellä. Totta, kirjoitin jo yhden, mutta vielä niitä on jäljellä. Toisilla taas ovat ne yhdet tärkeät tulossa, m.m. Lääketieteellisen pääsykokeet. Olen kuullut niin monesta ystävästä ja tutusta jotka ovat lukeneet ihan kauheasti ja hermoilevat torstain kokeita. Voi heitä. Täytyy toivoa parasta.
Kävin tänään kirjoittamassa autokoulun teoriakokeen, mutta läpi en päässyt. Ei siinä mitään, uudestaan yrittämään vain. Ystäväni pääsi kolmannella kerralla läpi, yritän itse kovasti päästä toisella.. Ei sillä oikeastaan niin väliä, kortti olisi vain kiva saada pian, niin ettei sitä tarvitse enää miettiä. 

Selkä ja niska ovat taas jumissa, näin aina silloin tällöin. Johtuu varmaan kaiken sen tavaran kantamisesta nyt muuton takia. Kyllä se siitä. 
Mitäs muuta.. Ostin tänään aivan ihanan nilkkaketjun ja odotan innolla lämpimiä kesäpäiviä. Ja yritän kovasti keksiä minkälaisen kampauksen haluaisin sitten lakkiaisiin. Jotain hienoa, en tiedä mitä. Niin ja vielä yksi juttu.

Lauantai on kohta täällä!!




perjantai 15. toukokuuta 2009

Entä sitten?

Tänään saimme tietää ylioppilaskokeiden lopulliset tulokset. Saatuani omani ja ymmärrettyäni mitä olin lopulta saanut tunsin oloni tyhjäksi. Oli vaikea käsittää mitä lapussa luki. Mietin, miten ihmeessä se on mahdollista, miksi?
Kaikki tuntui niin raskaalta. Halusin saada jonkun lähelleni lohduttamaan mutta lohdun saatuani halusin irti sylistä. En tiennyt mitä halusin tai miltä tuntui. 

Siitä on nyt yli kolme tuntia. Edelleen mietin miksi näin tapahtui ja mitä seurauksia tuloksilla on. Kuten Simpsoneissa kerran sanottiin; vasta sitten kun on hävinnyt niin tietää että siitäkin selviytyy, ja ettei siitä koko maailma kaadu.

Nyt ihmettelen, mitä sillä oikeastaan on väliä, vaikka sain alempia arvosanoja mitä ensin luulin saavani? Olen aina pitänyt elämänkokemusta tärkeämpänä kuin todistuksen numerot, vaikka olen ajottain unohtanut ajatella niin. Ehkä eniten olen unohtanut sen siksi, että niin monet koulukavereistani ovat tavoitelleet korkeita numeroita ja tuloksia koko lukion aikana. Sama meininki ei ollut ylä-asteella, jota kävin ihan eri paikkakunnalla. Kun tulin lukioon niin muutos oli dramaattinen, aina vaatimustasosta koulukavereihin. Mutta nyt olen oppinut miten voi käydä ja mikä minulle on tärkeätä. Harmittaa ettei vastaukseni ylioppilaskokeissa vastannut kaikkea sitä mitä olen oppinut lukiossa, mutta kaikki ne ihmiset jotka olen tavannut ja kokemukset mitä olen kokenut ovat paljon arvokkaampia kuin arvosanat mitkä sain.

Mietin myös miksi halusin saada korkeita arvosanoja. Enimmäkseen siksi, että halusin muiden pitävän minua hyvänä. Etten saisi huonoimpia arvosanoja. Että olisin riittävän hyvä niin hyvässä koulussa. Joskus oli mielessä jopa todella korkeat arvosanat, mutta ajan mukaan tyydyin vähempiin arvosanoihin. Kevään aikana olen ollut tyytyväinen niihin arvosanoihin joita sain, mutta nyt yo-lautakunta alensi pisteitä niin paljon, että tuntui kuin olisin epäonnistunut. En odottanut tätä. 

Totuus on, ettei nämä tulokset muuta suunnitelmiani lähes yhtään. Pääsykokeet päättävät sen, pääsenkö johonkin sisään. Tavoitteeni on tehdä tulevaisuudessa jotain, minkä osaan ja haluan tehdä. Haluan tehdä jotain, missä en kokoajan epäonnistu vaan tunnen pystyväni onnistumaan. Jos en pääse jonnekin minne haen, niin haen muualle. Toimittajantyöt ovat olleet mielessä parin vuoden ajan, mutta ehkä olenkin parempi muussa työssä? Ehkä lehtityöt eivät ole se, mitä etsin. Ei se harmita jos en pääse sitä opiskelemaan. Sitten haen jonnekin muualle ja luen muuta kiinnostava. Tiedän osaavani jotain, ja pyrin löytämään sen ammatin ja ne tehtävät jossa tunnen tekeväni jotain minulle sopivaa. Jos en sitä tänä vuonna löydä, niin sitten myöhemmin. En pidä siinä asiassa kauheata kiirettä, haluan nyt rauhassa keksiä mikä kiinnostaa ja viettää aikaa niiden kanssa joiden seurassa viihdyn ja olen onnellinen. 


tiistai 5. toukokuuta 2009

Taas näitä päiviä.

Nyt kun sitä ollaan vapaalla koulusta niin päivät kuluvat vain kotona, ellei ole muuta menoa. Esimerkkinä kummipojan synttärit, autokoulu, ylioppilastavaroiden hankkiminen..

Mutta mitä tein tänään herättyäni klo.11:

- Puhuin poikaystävän kanssa puhelimessa.
- Söin aamupalaa.
- Katsoin simpsoneita. Katselin niitä aina silloin tällöin päivän aikana.
- Puhuin talkkarin kanssa. 
- Soitin äidille.
- Soitin autokouluun.
- Tein palapeliä. Sitäkin puuhastelin silloin tällöin tänään, kun teki mieli.
- Facebookkasin. Eikös sitä kaikki tee nykyään?
- Luin sisäänpääsykirjoja yhteensä 3,5 tuntia. 
- Kastelin kukat.
- Kirjoitan tämän. 

Olipa aktiiviset 12 tuntia. Iltalukemisen ja -palan jälkeen nukkumaan.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Sitä se rakkaus teettää

Yritin äsken laittaa pään tyynyyn ja nukahtaa niin etten heräisi taas niin myöhään huomenna - tämä vapaus koulusta ja työstä aiheuttaa minulle sellaisen ärsyttävän päivärytmin - mutten pystynyt nukahtamaan. Ihmettelin mikä unettomuus minulla nyt on, kunnes keksin missä vika. Syynä on yksinäisyys. Huomasin miten outoa on nukahtaa kerrankin yksin omaan (yhtäkkiä niin isoon) sänkyyn. Kun on niin tottunut ryömimään toisen viereen sänkyyn, kietoutumaan hänen syliin, niin yksinnukkuminen tuntuu niin vieraalta. Onhan se niin ettei nyt ole ketään viemässä sänkytilaa tai anastamassa peittoa itselleen, mutta ne asiat tuntuvat nyt niin mitättömiltä verrattuna siihen ettei se erityinen ole siinä vieressä...

"Cause we are gonna be 
Forever you and me 
You will
Always keep it flying high in the sky
Of love"
-Lighthouse Family - High (Forever you and me)

torstai 25. syyskuuta 2008

Selkäpiitä karmivaa.

Luin hetki sitten päivän Hesaria ja katsoin tarkasti läpi Kauhajoki-tapausta koskevat artikkelit. Katsoin kuvaa nuorista surevista ihmisistä ja luin koskettavaa tekstiä kun yhtäkkiä havahduin. Huomasin lukevani artikkelia kuin romaania. Kuin keksittyä tarinaa. Jämähdyin ja asia valkeni minulle. Ei tämä ollut tarinaa. Ei se ollut jonku päässä keksitty kertomus järkyttävästä tapahtumasta joka ravisuttaa lukijaa ja pitää jännitystä yllä loppuun saakka. Teksti oli täyttä totta, tositarina surevista ihmisistä jotka eivät ymmärrä miksi tällaista tapahtuu. Se on ihan oikeasti tapahtunut. Toissapäivänä. Suomessa. Miljoonien ihmisten yllätykseksi. Juuri täällä ja juuri nyt. 
Näin suuret ja kauheat asiat ovat kuin suoraan romaanista joka haluaa hämmästyttää lukijoita, mutta kun se tapahtuu todellisuudessa niin se on vaikeampaa hyväksyä.
Yritän nyt palata takaisin artikkelin lukemiseen ja tarkastella tapahtunutta uudesta näkökulmasta.

tiistai 23. syyskuuta 2008

Laihdun.. tahattomasti.

Painoindeksisi on: 17,7
Se tarkoittaa, että painosi on normaalia alhaisempi. Sinulla on suositukseen nähden alipainoa 2 kiloa. Kun painoindeksin arvo on alle 17, voidaan puhua merkittävästä alipainosta.
(tohtori.fi)

Painoni on laskenut pari kiloa lukion aikana, syytän stressiä. Ylä-asteella totuin nälkään sillä aamulla ei huvittanut syödä ja ruokaa sai vasta keskipäivällä. Nykyään on vähän sama. 
Ei oikeastaan ole syytä huoleen, sillä en näe itseäni lihavana tai en pakota itseäni laihduttamaan, ruokailuni on vain epäsäännöllistä. Mutta syön kyllä useimmiten ja mielelläni. Joten laihtuminen johtuu muista syistä.. Esim. YO-kirjoitusten aikana ei aina huvita syödä vaikka on nälkä. Ja vaikka hampurilaisia tulee syötyä joskus niin ei ne näköjään painoon vaikuta.. Outoa. Voisin hyvinkin painaa monta kiloa enemmän, täytyy vaan yrittää muistaa syödä riittävän usein.