Tässä pari päivää sitten "muutin" takaisin omaan asuntooni vietettyäni melkein kaksi viikkoa poikaystäväni kotona. Täytyy sitä vähän seuraa olla kun perhe oli matkoilla ;)
Tuntui hassulta palata omaan kotiin, vielä hassumpaa oli tuntea noin. Tuntui todella luontevalta viettää niin paljon aikaa poikaystäväni luona, loppua kohden tuntui jopa siltä että emme ehtineet nähdä niin paljon kuin olimme toivoneet. Minulla sattui olemaan joka ilta jotain ohjelmaa; työkeikka, ystävän tapaaminen, luento, elokuva.. Ystäväni ei ymmärtänyt mietiskelyäni vaan naurahti; "Mitä, tehän näette joka päivä, ainakin joka ilta, ja nukutte vierekkäin joka yö!" Niin mutta..
Tuntui hassulta palata omaan kämppään, sillä huomasin ettei se tunnu sen enempää kodilta kuin poikaystävän koti. Toki siellä on omat tavarani ja en käyttäydy toisten kotona kuin se olisi minun, mutta en kokenut suurta muutosta kun muutin kotiin takaisin. Suurin ero oli vain se minkä jo tiesin; jotain puuttui, tai oikeastaan joku, joka saa joka paikan tuntumaan kodilta. *hug*:)
Kuten jo kerroin niin tuntui luontevalta olla poikaystävän luona, ihan alusta asti. Jos kerran pystymme viettämään enemmän aikaa yhdessä niin miksi emme tekisi niin? Mutta jo tässä vaiheessa olen tottunut kuulemaan kommentteja kuten "Ai te leikitte jo yhteistä kotia, niin söpöä!" Ei se mikään tietoinen harjoittelukausi ollut, mutta joidenkin mielestä se on selkeästi sellainen. Paras kommentti tähän mennessä on ollut: "Varokaa vain ettette vietä liian paljon aikaa yhdessä.." Ei ole tullut mieleenkään että menisimme yli jonkinlaisen rajan, en edes tiennyt että on olemassa sellainen ehdoton raja. Miksi yhteistä aikaa pitäisi rajata niin kauan kun molemmista tuntuu hyvältä? Kyllä sen tuntee kun se oma raja tulee vastaan ja toivon mukaan siitä puhuu toisen kanssa.
Kodista sen verran että olen näiden vuosien aikana oppinut että oma koti on siellä missä tuntuu parhaiten olla, eli että "koti" on oikeastaan enemmän tunnepitoinen kuin määrätty paikka, ainakin minulle. Lapsena se on se tietty koti missä oma perhe on, mutta koska suurin piirtein 15 ikävuodesta lähtien olen asunut kolmessa eri asunnossa, paljolti yksin. Olen enemmän tai vähemmän miettinyt missä oma kotini oikeastaan on, ja varsinkin sinä aikana kun olen asunut nykyisessä asunnossani, lähes kahden vuoden ajan. Viime vuonna tunsin että asuntoni on paikka mistä löydän tavarani ja jossa voin vapaasti olla, mutta varsinaiseksi kodiksi sitä oli vaikea luetella. Tuntui että se on tämänhetkinen, väliaikainen paikka jota voin kutsua kodiksi, mutta mikä paikka sitten on todellinen koti? Sellainen jossa tietää että asuu kauemmin? Uskon todella että on kyse tunteesta kiinni, yksi tietty koti voi tuntua hyvältä muistojen t.m.s takia, mutta kuluneen vuoden aikana olen oppinut että minulle koti on se tietty aika ja paikka jonka jaan tietyn henkilön kanssa, jonka vierellä on todella hyvä olla. Kotini on turvallinen paikka jossa on mukava viettää aikaa, jossa tunnen että saan vapaasti jakaa kaiken, tavarat, ajatukset ja tunteet toisen läsnäolevan ihmisen kanssa, johon luotan enemmän kuin koskaan uskoin luottavani kenenkään.
"is a house really a home when your loved ones are gone?"
Dirty Money: Coming Home Lyrics