maanantai 17. elokuuta 2009

Paljon mielessä

Huh, viimeiset kaksi viikkoa ovat olleet touhua täynnä. Ensinnäkin olen jo viikon omistanut ajokortin. Aika helpottunut tunne, ei tarvitse enää sopia ajotunteja tai hermoilla inssiä. Ajokoulusta jäi kyllä hyvä mieli, varsinkin viime kuukaudet olivat mukavia uuden ajo-opettajani ansiosta, johon olisin mielelläni tutustunut paremmin. Mielestäni onnistuin hyvin ajokokeessa, pärjäsin paremmin kuin luulin (yksi pieni virhe ensimmäisellä kerralla). Sieltä se kortti sitten tuli ja olenkin jo ajellut Helsingin ja Porvoon välillä, perhe kyydissä.

Siinä ajotuntien ja -kokeiden välillä olen myös onnistunut saamaan työpaikan. Eräs perjantai ensimmäisen ajokokeen jälkeen tuttuni tarjosi kahvit Helsingin kauppahallissa ja sanoi yhtäkkiä että käydäänpäs tuossa torilla. Yhtäkkiä olinkin sopinut aloittavani torikahvilassa tarjoilijana! Siellä olen nyt vähän yli viikon tarjoillut pullia, lihapiirakkaa ja kahvia erilaisille asiakkaille. Kyseessä on siis torikahvila, minkä takia töitä on luvassa korkeintaan lokakuun ensimmäiselle viikolle, mutta ei se haittaa. En usko että kovin kauan jaksaisi siinä työskennelläkään, on se tarjoilijanhomma vähän raskasta kun aloitetaan aikaisin aamulla ja työskennellään pienessä tilassa. Mutta olen hyvin iloinen että sain tämän mahdollisuuden, täytyy sanoa.

Tämän lisäksi yritän kovasti päättää mitä teen tulevaisuuden suhteen. Opiskella haluan varmasti, mutta missä ja mitä aihetta, sitä en osaa sanoa. Täytyy miettiä mitä tekee mieli lukea ja myös milloin olisi järkevä aloittaa ja millä tavalla. Juuri nyt mielessä on kauppis, psykologia, opiskelu Ruotsissa, työn teko, avoin yliopisto. Suurin kysymys on se, että alanko jo syksyllä lukemaan avoimessa jotain vai teenkö mielummin töitä ja valmistaudun itse kevään koitoksiin. Niin paljon vaihtoehtoja, voi voi. Monesti saa kuulla miten paljon vaihtoehtoja nykyään on ja ettei "tällaisia mahdollisuuksia ollut ennen vanhaan", mutta kyllä se vaikeata on. Eniten ehkä mietityttää se, että teenhän oikean päätöksen nyt enkä kadu myöhemmin miksi en mennyt esim. avoimeen lukemaan aikaisemmin tai jotain vastaavaa.

Niin, ja kohta on toisen vuosipäivän aika, täytyy keksiä miten sitä juhlittaisiin!

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Ah mikä päivä.

Jotenkin on niin hieno tunne, kun tämä päivä on alkanut niin hyvin.
Aamulla nousin sängystä jo vähän yli seitsemän, mutta siitä syystä että poikaystäväni oli yötä ja lähti aamulla töihin. Aamupalaa tehdessämme sitten heräsin ja oli mukavaa juoda teetä ja syödä paahtoleipää yhdessä. Ennen kahdeksaa kultani sitten lähti ja jäin puuhastelemaan vähän aikaa kunnes nukahdin taas ja puoli kymmenen taas heräsin. Kymmeneltä odotti autokoulunopettaja autossaan taloni ulkopuolella ja sitten alkoi ajotuntini. Luonnollisesti olin hieman hermostunut kun en ollut ajanut jopa 2 kuukauteen, mutta olin oikein riemuissani kun huomasin miten hyvin ajaminen menikään! Opettajani kysyikin eikö ajaminen tuntunutkin helpolta, kuin olisi ajanut koko elämänsä taksia, vaikka olikin kulunut pitkä aika viime ajosta? Olin samaa mieltä, ajoin kuin vanha tekijä eikä hermostuttanut yhtään edes ruuhkassa ajo.
Ajotunnin jälkeen hyppäsin auton kyydistä Herttoniemen metron kohdalla ja metroajon jälkeen hyppäsin sitten Kaisaniemessä, jossa kävin tervehtimässä poikaystävääni ja sitten ostamassa kotiin erinäisiä kodinhoitotavaroita ja yhden lakanan. Rakastan sitä, että saan koristella ja hankkia kaikkea tarpeellista omaan asuntooni, kuten suolasirottimia ja pyykkikoreja ja hammasharjatelineitä! Nykyään en tiedä parempaa syytä käydä shoppailemassa, kun vaatteita löytyy jo riittävästi.
Ja kotona olin jo 12-aikaan. Aikaisin herääminen ei ikinä ole ollut suosikkilajini, mutta kunhan nukkuu riittävästi, niin en tiedä parempaa päivää kuin se, joka alkaa melko aikaisin heräämisellä ja että päivän aikana saa tehtyä erinäisiä tärkeitä asioita jotka eivät jää myöhempään.

torstai 9. heinäkuuta 2009

Kesämökillä.

Nyt olen vihdoin täällä mökillä, olinkin jo uupunut Helsingin meteliin ja pölyisiin katuihin. Täällä näen myös äidin puoleisia sukulaisia, sillä monet heistä omistavat mökin tässä lähellä.
Kerrankin voin ottaa ihan rennosti. Olen tähän mennessä lukenut ainakin 3 romaania, olenkin unohtanut miten nautin kirjojen lukemisesta. Tietokoneella käyn todella harvoin, mikä voi osin johtua siitä, että koneeni on korjauksessa eikä veljeni tai äitini viitsi lainata koneitaan hirveän pitkäksi ajaksi. Mutta ei haittaa minua, teen mielelläni muuta kuin istun netissä. Autan esim. mummia kotitöissä, en ole häntä nähnytkään vähään aikaan. 

Olen kauhean iloinen että poikaystäväni pääsi kun pääsikin opiskelemaan sinne minne halusikin. On edelleen vaikea uskoa sitä, sillä hän oli niin varma ettei pääsisi ja olihan kyseiseen paikkaan todella vaikea päästä. 

Tämä saa tietenkin miettimään omaa onnistumistani, minne minä sitten pääsen? Mitä minun pitäisi tehdä? Olen saanut palautetta parista opiskelupaikasta, mutta vastaukset eivät olleet niin hyvät. Mutta se ei ollut yllätys, lähetin hakemukset joko liian vaikeisiin opiskelupaikkoihin tai opiskelupaikka oli toisessa kaupungissa, minne en nyt haluaisi muuttaa. Nyt odotan vastausta enää yhdestä opiskelupaikasta, johon voisin jopa mielelläni sanoa kyllä, mutta en kuitenkaan ole hermostunut vastausta odotellessa. Mielummin mietin teenkö töitä ensi vuonna, minne lähetän työhakemuksia, menenkö avoimeen yliopistoon ja mitä siellä luen. Mutta en odota edelleenkään kauhulla syksyä. Vaikka onhan se vähän pelottavaa, kun suunnittelee tulevaisuutta ja yhtäkkiä huomaa että se onkin niin lähellä. Aika se kuluu nopeasti. 

Äidin pyynnöstä kirjoitan nyt että täytyy mennä hänen kanssaan poimimaan kesän ensimmäisiä kanttarelleja. 

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Iloisella mielellä

Kouluni lopettajaisissa, eli se viimeinen lukion kevätjuhla missä olin mukana, sain stipendin äidinkielentaidoistani (ruotsi, siis) sekä kiinnostuksestani journalismiin. Olihan käymäni lukio suuntautunut mediaan. Oli ihana yllätys, sillä en odottanut saavani mitään stipendiä ja sen lisäksi nimeni sanottiin ihan viimeisenä monen kymmenen oppilaan jälkeen. Olen hirveän iloinen siitä, luonnollisesti.

Ja huomenna koittaa luultavasti tärkein sisäänpääsykoe mitä minulla tulee olemaan tänä vuonna, eli journalismi-linjalle. Vaikea päästä, mutta yritän. Vaikka en vielä ole varma mitä todella haluan tehdä ammatikseni niin yritän kuitenkin tuonne linjalle pyrkiä, sillä se tuntuu olevan lähinnä sitä mistä olen kiinnostunut. Sisäänpääsykoekirja on ainakin kiinnostava. Oli miten oli, niin en ota paineita huomisesta. Toki se on jännittävää nähdä minkälainen koe on, kuinka vaikealta se tuntuu ja mitkä fiilikset on sitä kirjoittaessa. 

Nyt kuitenkin parhaalta tuntuva vaihtoehto on välivuosi. Ensinnäkin saisin miettiä vielä minne haluan, saisin enemmän aikaa harjoitella kokeita varten (enkä kuten tänä keväänä; heti YO-kokeiden jälkeen, vähän yli kuukausi lukuaikaa..), voisin kerätä lisäpisteitä jos pyrin taas ensi vuonna journalismia lukemaan (työnteosta saa lisäpisteitä) ja sen lisäksi voisin käyttää saamani stipendin loistotarkoitukseen; valmistautua paremmin journalismi-sisäänpääsykokeeseen. Saamani stipendi oli nimittäin Hufvudstadsbladet :in lahjatilaus kuudeksi kuukaudeksi. Ja koska journalismikokeessa vaaditaan tietoa ajankohtaisista tapahtumista ja taitoa kirjoittaa hyvää ruotsia, voisi HBL:n luku auttaa. 

Että tällaista. Edessä on siis huominen vaikea, 8 tuntia kestävä sisäänpääsykoe ja viikon päästä kirjallisuuden sisäänpääsykoe, joten seuraavat pari viikkoa on vielä lukua täynnä, mutta sitten koittaa loma, ihanaa. Pääsen pitkästä aikaa mökille ja ehdin vihdoin viettää vapaa-aikaa ilman stressiä. Kun nyt kevät on ollut täynnä lukemista erinäisiin kokeisiin ja talvi meni ylioppilaskokeita harjoitellessa. Huh. Odotan iloisella mielellä mitä syksyllä tapahtuu. 

Loistavia kesäsäitä odotellessa!

tiistai 26. toukokuuta 2009

Kaikenlaista.

Joka päivä olen yhä enemmän innoissani lauantaista. Tarkoitan lähinnä aamupäivää, jolloin olen kokoontunut koulukavereideni kanssa viettämään suurta päiväämme. Olen iloinen kaikkien heidän puolesta jotka pääsevät lavalle vastaanottamaan lakkinsa. Tulen näkemään koulussa ne ihmiset (ystävät, opettajat, tutut) joiden kanssa olen viimeiset 3 vuotta käynyt koulua, se on mukava ajatus. Jotkut koulukavereistani näen lavalla jopa moneen kertaan., saa nähdä ketkä. 

Järjestelyt alkavat olla loppusuoralla, on hankittu juhlavaatteet, lähetelty kutsut ja niin edelleen. Vielä pari pientä asiaa täytyy hankkia, mutta onhan tässä päiviä jäljellä. Tällä viikolla on joka päivä jotain tekemistä, eikä se haittaa. Rehtori tuli tänään kyselemään minne olen hakemassa opiskelemaan ja silloin tuntui, että vaikka tämä hieno lukio-aika onkin loppumassa, niin en tunne olevani allapäin. Nyt on katse tulevaisuudessa.

Kokeista sen verran että sisäänpääsykokeet ovat lähellä. Totta, kirjoitin jo yhden, mutta vielä niitä on jäljellä. Toisilla taas ovat ne yhdet tärkeät tulossa, m.m. Lääketieteellisen pääsykokeet. Olen kuullut niin monesta ystävästä ja tutusta jotka ovat lukeneet ihan kauheasti ja hermoilevat torstain kokeita. Voi heitä. Täytyy toivoa parasta.
Kävin tänään kirjoittamassa autokoulun teoriakokeen, mutta läpi en päässyt. Ei siinä mitään, uudestaan yrittämään vain. Ystäväni pääsi kolmannella kerralla läpi, yritän itse kovasti päästä toisella.. Ei sillä oikeastaan niin väliä, kortti olisi vain kiva saada pian, niin ettei sitä tarvitse enää miettiä. 

Selkä ja niska ovat taas jumissa, näin aina silloin tällöin. Johtuu varmaan kaiken sen tavaran kantamisesta nyt muuton takia. Kyllä se siitä. 
Mitäs muuta.. Ostin tänään aivan ihanan nilkkaketjun ja odotan innolla lämpimiä kesäpäiviä. Ja yritän kovasti keksiä minkälaisen kampauksen haluaisin sitten lakkiaisiin. Jotain hienoa, en tiedä mitä. Niin ja vielä yksi juttu.

Lauantai on kohta täällä!!




perjantai 15. toukokuuta 2009

Entä sitten?

Tänään saimme tietää ylioppilaskokeiden lopulliset tulokset. Saatuani omani ja ymmärrettyäni mitä olin lopulta saanut tunsin oloni tyhjäksi. Oli vaikea käsittää mitä lapussa luki. Mietin, miten ihmeessä se on mahdollista, miksi?
Kaikki tuntui niin raskaalta. Halusin saada jonkun lähelleni lohduttamaan mutta lohdun saatuani halusin irti sylistä. En tiennyt mitä halusin tai miltä tuntui. 

Siitä on nyt yli kolme tuntia. Edelleen mietin miksi näin tapahtui ja mitä seurauksia tuloksilla on. Kuten Simpsoneissa kerran sanottiin; vasta sitten kun on hävinnyt niin tietää että siitäkin selviytyy, ja ettei siitä koko maailma kaadu.

Nyt ihmettelen, mitä sillä oikeastaan on väliä, vaikka sain alempia arvosanoja mitä ensin luulin saavani? Olen aina pitänyt elämänkokemusta tärkeämpänä kuin todistuksen numerot, vaikka olen ajottain unohtanut ajatella niin. Ehkä eniten olen unohtanut sen siksi, että niin monet koulukavereistani ovat tavoitelleet korkeita numeroita ja tuloksia koko lukion aikana. Sama meininki ei ollut ylä-asteella, jota kävin ihan eri paikkakunnalla. Kun tulin lukioon niin muutos oli dramaattinen, aina vaatimustasosta koulukavereihin. Mutta nyt olen oppinut miten voi käydä ja mikä minulle on tärkeätä. Harmittaa ettei vastaukseni ylioppilaskokeissa vastannut kaikkea sitä mitä olen oppinut lukiossa, mutta kaikki ne ihmiset jotka olen tavannut ja kokemukset mitä olen kokenut ovat paljon arvokkaampia kuin arvosanat mitkä sain.

Mietin myös miksi halusin saada korkeita arvosanoja. Enimmäkseen siksi, että halusin muiden pitävän minua hyvänä. Etten saisi huonoimpia arvosanoja. Että olisin riittävän hyvä niin hyvässä koulussa. Joskus oli mielessä jopa todella korkeat arvosanat, mutta ajan mukaan tyydyin vähempiin arvosanoihin. Kevään aikana olen ollut tyytyväinen niihin arvosanoihin joita sain, mutta nyt yo-lautakunta alensi pisteitä niin paljon, että tuntui kuin olisin epäonnistunut. En odottanut tätä. 

Totuus on, ettei nämä tulokset muuta suunnitelmiani lähes yhtään. Pääsykokeet päättävät sen, pääsenkö johonkin sisään. Tavoitteeni on tehdä tulevaisuudessa jotain, minkä osaan ja haluan tehdä. Haluan tehdä jotain, missä en kokoajan epäonnistu vaan tunnen pystyväni onnistumaan. Jos en pääse jonnekin minne haen, niin haen muualle. Toimittajantyöt ovat olleet mielessä parin vuoden ajan, mutta ehkä olenkin parempi muussa työssä? Ehkä lehtityöt eivät ole se, mitä etsin. Ei se harmita jos en pääse sitä opiskelemaan. Sitten haen jonnekin muualle ja luen muuta kiinnostava. Tiedän osaavani jotain, ja pyrin löytämään sen ammatin ja ne tehtävät jossa tunnen tekeväni jotain minulle sopivaa. Jos en sitä tänä vuonna löydä, niin sitten myöhemmin. En pidä siinä asiassa kauheata kiirettä, haluan nyt rauhassa keksiä mikä kiinnostaa ja viettää aikaa niiden kanssa joiden seurassa viihdyn ja olen onnellinen. 


tiistai 5. toukokuuta 2009

Taas näitä päiviä.

Nyt kun sitä ollaan vapaalla koulusta niin päivät kuluvat vain kotona, ellei ole muuta menoa. Esimerkkinä kummipojan synttärit, autokoulu, ylioppilastavaroiden hankkiminen..

Mutta mitä tein tänään herättyäni klo.11:

- Puhuin poikaystävän kanssa puhelimessa.
- Söin aamupalaa.
- Katsoin simpsoneita. Katselin niitä aina silloin tällöin päivän aikana.
- Puhuin talkkarin kanssa. 
- Soitin äidille.
- Soitin autokouluun.
- Tein palapeliä. Sitäkin puuhastelin silloin tällöin tänään, kun teki mieli.
- Facebookkasin. Eikös sitä kaikki tee nykyään?
- Luin sisäänpääsykirjoja yhteensä 3,5 tuntia. 
- Kastelin kukat.
- Kirjoitan tämän. 

Olipa aktiiviset 12 tuntia. Iltalukemisen ja -palan jälkeen nukkumaan.